15.7.2009

A-studion Animecon-osiosta

Jälleen kerran varoitus: luvassa on kitkerän sävyistä valitusta, eli jos ei kiinnosta, niin kannattaa skipata koko postaus suosiolla.

Katsoin tänään TV1:ltä tulleen A-studion, jonka yhtenä aiheena oli "Lolita-hahmot huolestuttavat animen harrastajien vanhempia". Jo tuo aiheen esittäminen noin sai minut aavistelemaan pahaa - ja sitähän se juuri olikin.

Voitte nyt olla ihan vapaasti sitä mieltä, että vedän palkokasvit nenääni turhasta, mutta koska itse harrastan lolitaa, niin otan asiat välillä vähän turhankin henkilökohtaisesti. Minua ottaa suuresti aivoon, että kaiken lolitan medianäkyvyyden jälkeenkään ihmisille ei vain mene jakeluun, että lolita ja Lolita ovat kaksi eri asiaa! Lolita-tyylillä ei ole mitään tekemistä Nabokovin Lolita-kirjan kanssa - ei mitään. Yhteinen nimihän on aikalailla sattumaa, japanilaiset (jotka tyylin ovat näin nimenneet) kun eivät pahemmin tunne länsimaista kirjallisuutta. Heille lolita edustaa vain jotain söpöä, viatonta ja kivan kuuloista sanaa, ei suinkaan sitä miestenviettelijävamppipikkulikkaa, joka länsimaalaisille (aikuisille) sanasta tulee mieleen.

Ja miksi sitten herneytin nenäni tuon jutun takia? No, siksi, että jo jutun kuvauksessa mainittiin "Lolita-hahmo". Itse jutussa näytettiin Animeconissa käyneitä lolitoita, ja mainittiin uudestaan tuo "Lolita-hahmo". Missään vaiheessa ei kuitenkaan viitsitty kumota väärää käsitystä kyseisestä HAHMOSTA. Ei ole olemassa mitään Lolita-HAHMOA, ja jos onkin, niin sillä ei kyllä ole mitään tekemistä lolita-tyylin kanssa! Itselleni jäi tuosta jutusta sellainen olo, että se kyllä kovasti antoi hyvää kuvaa animesta ja mangasta, mutta vain lisäsi epäluuloja lolita-tyyliä kohtaan. Ei missään puhuta esimerkiksi gootti-HAHMOISTA tai punkkari-HAHMOISTAKAAN. Milloin porukalle menee jakeluun, että lolita on vain vähän erikoisempi (eikä missään nimessä kovin seksikäs) vaatetyyli?! Kun asia esitettiin noin, niin se oli mielestäni hyvin loukkaavaa jutussa vilahtaneita lolitoja kohtaan.

Minua hävettää jo muutenkin mainita lolita-tyylin nimi sellaisille ihmisille, jotka eivät asiasta mitään tiedä, ja sitten media vielä lisää ennakkoluuloja sitä kohtaan. Eräässäkin lolitaa käsitelleessä jutussa, joka julkaistiin taannoin Helsingin Sanomissa, oli kainalotekstinä artikkeli, jossa lapsipsykologilta kyseltiin, tuleeko tästä tyylistä ja sen harrastamisesta nyt HUOLESTUA. Voi hyvä luojatar sentään! Onneksi kyseinen psykologi oli kuitenkin järkevämpi kuin jutun kirjoittaja(t); hän totesi, että nuorten pitää rauhassa antaa "leikkiä prinsessaa" ilman, että siitä pitää väen väkisin etsiä seksuaalisia piilomerkityksiä. Lolitan "vaarallisuus" on vain ihmisten korvien välissä, juuri sen takia, että kaikessahan nyt on kertakaikkiaan pakko olla jotakin rivoa ja seksikästä ja hämärää. Jos ihmiset vaan voisivat hyväksyä sen faktan, että - OMG! - on olemassa vielä epäseksistisiäkin asioita, joita JOPA nuoret voivat harrastaa, niin elämäni helpottuisi huomattavasti ja sieraimissani olisi enemmän tilaa ilman virtaukselle.

Ja nyt voin kitkeä sieraimissani itäneen palkokasvin pois, kun sain purettua raivoani tänne. Loppukevennykseksi totean että aaaarrgghhh.

3 kommenttia:

  1. Jutun ohjelmakuvaus oli tosiaankin häiritsevä, vaikka lolitasta olikin vain pieni maininta. Tosin sekin täynnä virheellistä tietoa. On se kumma, kun ihmiset eivät voi oppia vaikka mediassa onkin jauhettu lolitan ja Lolitan eroista jo muutama vuosi... Oli kyllä aikamoinen järkytys, kun yhtäkkiä oma naama tulee ruutuun, koska kuvaaja ei maininnut mihin kuvasi :`D

    VastaaPoista
  2. YLE boikottiin. :/ On se kumma kun suomen ~asiallisimmalla~ kanavalta voidaan kerta toisensä jälkeen olla totaalisen väärässä. Jos jotkut pikkulehdet jossain kuusessa saa lolitasta aikaan parempia juttuja kuin valtion TV-kanava niin huh...
    Onneksi en itse esiitynyt videosta, en olisi kovin iloinen jos minun pukeutumiseni yhdistettäisiin johonkin epämääräiseen lolipornoon tai väärinymmärrettyyn romaaniin. (Lolita ei ollut mikään viettelijätär, vaan esimurkku joka kokeile rajojaan väärän henkilön kanssa. :P)

    VastaaPoista
  3. Agi: tiedän kyllä, ettei Lolita oikeasti varsinaisesti vietellyt ketään, mutta suurin osa suomen FIKSUISTA AIKUISISTA käsittää Lolitan tuollaisena vamppina. D: käsittääksenihän Lolitaa nimenomaan hyväksikäytetään? minun on pitänyt jo vaikka kuinka kauan lukea kyseinen kirja, mutta ikinä en ole saanut aikaiseksi. :'D

    VastaaPoista